Miksi basisti ja rumpali katsovat lavalla toisiaan? Miksi kitaristi soittaa muutakin, kuin voimasointuja? Miksi kosketinsoittajan vasen käsi heiluu vapaana eikä lyö koskettimia? Miksi laulaja viittoilee bändille kesken biisin? Jos haluat kuulla vastauksen näihin kysymyksiin, olet aina halunnut soitta bändissä sekä esiintyä salilliselle leiriläisiä, tämä on sinun pajasi.
Pajassa opetellaan yhtyesoiton saloja ja perusteita sekä musisoidaan yhdessä yhtyeenä. Pajaan voi osallistua kuka tahansa, jolla on hallussa perusjutut omasta soittimestaan. Aiemmasta säveltapailun ja teorian opiskelusta on hyötyä mutta se ei ole välttämättömyys. Kukaan ei ole pajaan liian etevä, mutta osallistujien keskimääräinen taso otetaan huomioon opetuksessa. Myös valmiit yhtyeet ovat tervetulleita. Pajassa tarvitset oman soittimesi sekä vahvistimen, jos tarvetta on sekä paljon iloista ja reipasta yhteismusisointimieltä.
Kuvat kesän 2011 Lifen Bändi-pajasta

| Tuomas Auvinen on 24-vuotias aviomies ja kahden lapsen isä Helsingistä. Hän opettaa bändisoittoa ja musiikin historiaa Suomen Raamattuopiston musiikkilinjalla ja tekee keikkoja oman yhtyeensä Rustikin sekä muiden kanssa. Tämän lisäksi hän tekee myös sävellystyötä ja tuottaa levyjä. Tuomas on opiskellut musiikkitiedettä Helsingin Yliopistossa sekä käytännön musiikkia Yhdysvalloissa St. Louisissa. | ![]() |

